Toiminnan tuloksia
Sanoista tekoihin - Vihreä lippu vaikuttaa!
Vihreä lippu –ohjelman vaikuttavuutta tutkittiin vuonna 2003. Tulosten mukaan ympäristökuormitus on vähentynyt merkittävästi kaikissa teemoissa.
Vesi
Veden kulutuksessa saavutettiin säästöä jopa 20–46%. Tärkeimpiä keinoja olivat veden säästeliäs käyttö mm. käsienpesun yhteydessä, vedenpaineen alentaminen, vuotavien hanojen ja WC-istuinten kartoittaminen ja korjaaminen, säästösuuttimien tai uusien hanojen ja suihkujen asentaminen. Lisäksi toteutettiin muita veden säästöön liittyviä toimenpiteitä, kuten siivousmenetelmien uudistaminen, tehokas pyykinpesu, kurahousujen harjaaminen ja astioiden esipesusta luopuminen.
Energia
Energiankulutusta mitanneet koulut ja päiväkodit pääsivät enimmillään yli 10 %:n vähennyksiin. Energiaa säästävissä käyttötottumuksissa päästiin ohjelman avulla huomattaviin tuloksiin.
Energiateemaa työstäneistä osallistujista
- 86 % opetteli sammuttamaan turhat valot
- 57 % tehosti tuuletuksia
- 34 % tarkisti lämmityksen säätöä
- 21 % teki tiivistyksiä lämmön karkaamisen estämiseksi
Muita energiansäästötoimenpiteitä olivat erilaiset virransäästöohjelmat, laitehankinnat ja energiansäästölamput.
Jätteen määrän vähentäminen
Kaatopaikalle vietävät jätemäärät pienenivät huomattavasti harkitun kuluttamisen, uudelleenkäytön ja jätteiden lajittelun kautta. Noin viidenneksessä tapauksissa sekajätemäärä väheni yli 50%, muissa 20-50%.
Jäteteeman valinneista osallistujista
- 83% aloitti paperin säännöstelyyn erilaisin toimin
- 75% vähensi käsipaperin käyttöä tai siirtyi kangaspyyhkeisiin.
- 36 % vähensi ruokajätteiden määrää
- 32 % kierrätti kirjoja ja tavaroita
- 98 % aloitti jätteiden lajittelun ja 96% raportoi lajittelun toimivan hyvin projektin päättyessä.
- 57 % hankki uusia astioita lajitteluun
- 19 % harvensi jäteastioiden tyhjennystiheyttä
- 17 % aloitti kompostoinnin
- 79 % kertoi hyödyntävänsä jätemateriaalia toiminnassa, esimerkiksi askarteluissa.
- 38 % kertoi keräävänsä säännöllisesti roskia lähiympäristöstä tai sisätiloista.
Lähiympäristö
Lähiympäristöteemassa korostui säännöllinen luonnossa tapahtuva opetus.
Teeman toteuttajista
- 88 % teki säännöllisiä retkiä luontoon ja käytti luontoa opetuksessa
- 67 % teki luonnossa erilaisia kokeita tai harrasti lajintuntemusta säännöllisesti
- 42 % oppilaista ja lapsista teki aistiharjoituksia
- 33 % lähialueen rakenteeseen
- 21 % liitti teemaan luomutuotteiden käytön tai kasvimaan hoidon
- 27 % pyrki vaikuttamaan jonkin ympäristöepäkohdan poistamiseksi, esimerkiksi vetoomuksen muodossa
Lähde: Katriina Sahlbergin pro gradu –tutkielma, Helsingin yliopisto, 2004
Vuonna 2006 valmistuneen vaikuttavuustutkimuksen tulokset |