Kriteerit Vihreän lipun myöntämiselle

Vihreä lippu -toiminnassa kehitetään lasten ja nuorten osallisuutta sekä oppilaitoksen/päivähoidon ympäristökasvatustoimintaa. Tavoitteena on vähentää päivähoidon/oppilaitoksen sekä yksilöiden aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Toiminnan periaatteena on jatkuva parantaminen. Päämääränä on kasvattaa ympäristövastuullisesti toimivia ihmisiä. Vihreä lippu -projekti arvioidaan kriteerien pohjalta.

1. teema

Vihreä lippu -projektissa on aina oltava teema.

1.1 Vihreä lippu -toiminta tulee aloittaa jollakin kolmesta kansainvälisestä perusteemasta vesi, energia tai jätteiden vähentäminen.

1.2 Muita teemoja ovat lähiympäristö, kestävä kulutus sekä yhteinen maapallo, jotka voidaan valita, kun yksi perusteemoista on käsitelty.

1.3 Kestävälle Vihreä lippu -tasolle siirtyminen edellyttää vähintään kolmea eri teemalla tehtyä Vihreä lippu -projektia. Vähintään kahden projektin teemana on oltava jokin perusteemoista.

1.4 Samaa teemaa ei voi valita kahta kertaa peräkkäin, ellei asiasta sovita erikseen Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran kanssa.

2. ympäristöraati ja henkilökunnan tiimi

Päivähoidolla/oppilaitoksella tulee olla ympäristöraati sekä henkilökunnan tiimi.

2.1 Raadin tulee asettaa toiminnalle tavoitteet, ideoida ja suunnitella toimintaa sekä arvioida saavutettuja tuloksia.

2.2 Raatitoiminnan tulee vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta antamalla heille aidosti vaikutusvaltaa ja toimintamahdollisuuksia.

2.3 Raadissa tulee olla

  • Päivähoidossa: kasvatushenkilöstöä sekä lapsia. Raadin on oltava lapsienemmistöinen.
  • Oppilaitoksessa: opettajia ja oppilaita. Raadin jäsenistä vähintään 2/3 tulee olla oppilaita, mieluiten tasaisesti kaikista ikäryhmistä.

2.4 Raadissa on oltava mahdollisuuksien mukaan myös muun henkilökunnan edustajia (siivous, keittiö, talonmies) ja erityisesti päiväkodeissa lasten vanhempia.

2.5 Raadin tulee kokoontua vähintään kerran kuussa.

2.6 Henkilökunnan keskuudesta valitaan tiimi, joka huolehtii Vihreä lippu -projektin etenemisestä ja Vihreä lippu -kriteerien täyttymisestä. Tiimi vastaa myös henkilökunnan keskinäisestä tiedottamisesta ja projektiin sitouttamisesta.

2.7 Henkilökunnan tiimi tukee ympäristöraatia sen toiminnassa ja ainakin osa tiimin jäsenistä on mukana ympäristöraadissa.

2.8 Henkilökunnan tiimi huolehtii opetus-/varhaiskasvatussuunnitelman kestävän kehityksen tavoitteiden näkymisestä Vihreä lippu -projektissa.

3. ympäristökartoitukset

Päivähoidon/oppilaitoksen on tehtävä ympäristökartoitus valitsemansa teeman osalta sekä projektin alussa että lopussa. Ympäristökartoituksessa oppilaitos/ päivähoito arvioi ympäristökuormitustaan sekä opetus- ja kasvatustavoitteiden saavuttamista.

3.1 Alkukartoituksen tulokset ilmoitetaan toimintasuunnitelmassa. Loppukartoituksen tulokset ilmoitetaan loppuraportissa, missä kartoitusten tuloksia myös verrataan toisiinsa.

3.2 Alkukartoituksen tulosten perusteella asetetaan tavoitteet ja suunnitellaan toiminta.

3.3 Loppukartoitus tehdään samalla tavalla kuin alkukartoitus. Sen perusteella arvioidaan projektin tuloksia ja onnistumista.

3.4 Ympäristökartoituksen tulee sisältää tietoa ympäristökasvatustavoitteiden saavuttamisesta. Tietoa saadaan kartoittamalla arjen toimintatapoja sekä teemaan liittyvää tieto- ja osaamistasoa.

3.5 Ympäristökartoituksen tulee sisältää numeraalista tietoa oppilaitoksen/päivähoidon ympäristökuormituksesta. Tiedot ympäristökartoitusta varten saadaan kiinteistön mittareista, laskuista sekä omista mittauksista ja laskelmista.

4. Ympäristökuormituksen vähentäminen


Ympäristökuormitusta tulee vähentää jokaisen käsiteltävän teeman aikana.

4.1 Ympäristökuormituksen vähentämiseksi laaditaan koko päivähoidon/ oppilaitoksen yhteiset ympäristömyönteiset toimintatavat, joiden noudattamiseen koko yhteisö sitoutuu.

4.2 Ympäristömyönteiset toimintatavat kirjataan Vihreä lippu -tavoiksi, jotka ovat kaikkien nähtävillä yhteisissä tiloissa.

4.3 Käsiteltyjen teemojen myötä opittuja Vihreä lippu -tapoja noudatetaan myös projektin jälkeen ja niitä päivitetään ja kehitetään uusien Vihreä lippu -projektien myötä.

4.4 Päivähoidon/oppilaitoksen ympäristökuormitusta vähennetään myös ylläpitotoimintojen, hankintojen ja muiden sellaisten toimintojen osalta, jotka eivät liity suoraan arjen toimintatapoihin.

5. Ympäristökasvatuksen toteuttaminen

Vihreä lippu -projektin aikana päivähoidon/oppilaitoksen ympäristökasvatustoimintaa kehitetään ja monipuolistetaan.

5.1 Vihreä lippu -ohjelmaa toteutetaan oppilaitoksissa ja päivähoidossa niiden omien opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien tavoitteiden mukaisesti painottaen ympäristökasvatukselle annettuja tavoitteita.

5.2 Projektin aikana toteutetaan monipuolista ympäristökasvatusta, jossa korostuvat toiminnallisuus ja kokemuksellisuus.

5.3 Oppilaitoksissa teemakohtaiset sisällöt ja tavoitteet tulee sisällyttää eri oppiaineisiin. Päiväkodeissa teemakohtaiset sisällöt ja tavoitteet tulee sisällyttää kaikkeen kasvatustoimintaan.

5.4 Projektin tulee tarjota lapsille ja nuorille aitoja osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia projektin suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa.

6. yhteistyö

Projektin aikana kartoitetaan ne yhteistyötahot, jotka soveltuvat valittuun Vihreä lippu -teemaan. Potentiaalisiin yhteistyökumppaneihin otetaan aktiivisesti yhteyttä ja yhteistyötä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.

7. projektin kesto ja jatkuvuus

Vihreä lippu -toiminnan tulee olla jatkuvaa ja säännöllistä projektin aikana.

7.1 Vihreä lippu -ohjelmaan tulee ilmoittautua Suomen Ympäristökasvatuksen Seuraan ensimmäisen projektin alussa. Tämän jälkeen ilmoittautuminen on jatkuvasti voimassa, kunnes osallistuja toisin ilmoittaa.

7.2 Oppilaitoksen/päivähoidon Vihreä lippu -projektin vähimmäiskesto on yksi lukuvuosi/kalenterivuosi ja maksimikesto 1,5 vuotta.

7.3 Vihreän lipun käyttöoikeuden saaminen edellyttää jatkosuunnitelmia siitä, miten toimintaa jatketaan ja kehitetään seuraavan Vihreä lippu -projektin aikana.

7.4 Uuden projektin voi käynnistää ja uuden teeman käsittelyn aloittaa vasta, kun Vihreä lippu -toimikunta on hyväksynyt edellisen projektin.

8. osallistujien määrä

Vihreän lipun tulee olla koko päivähoidon tai oppilaitoksen projekti.

8.1 Päivähoidossa vähintään 80 % lapsista osallistuu hankkeeseen arkipäivän toimijoina ja tapahtumien osanottajina.

8.2 Oppilaitoksessa vähintään 10 % oppilaista osallistuu hankkeeseen aktiivisesti esimerkiksi ympäristöraadin jäseninä, luokkien ympäristövastaavina, ympäristökartoituksen tekijöinä tai tempausten suunnittelijoina. Lisäksi vähintään 70 % oppilaista osallistuu hankkeeseen arkipäivän toimijoina ja tapahtumien osanottajina.

8.3 Koko henkilökunnan tulee olla tietoinen toiminnasta ja sen tavoitteista. Johdon ja valtaosan henkilökunnasta tulee olla sitoutuneita projektiin.

9. toimintasuunnitelma

Päivähoidon/oppilaitoksen on tehtävä toimintasuunnitelma valitusta teemasta Vihreä lippu -projektia varten.

9.1 Toimintasuunnitelma tehdään internetistä löytyvälle uusimmalle mahdolliselle lomakkeelle.

9.2 Toimintasuunnitelma lähetetään postitse Suomen Ympäristökasvatuksen Seuraan 15.3. mennessä (jolloin voi raportoida aikaisintaan 15.11. seuraavana syksynä) tai 15.10. mennessä (jolloin voi raportoida aikaisintaan 15.4. mennessä seuraavana keväänä).

10. raportointi

Raportin perusteella päivähoidon/oppilaitoksen Vihreä lippu -projekti arvioidaan ja kriteerit täyttäville projekteille myönnetään Vihreän lipun käyttöoikeus.

10.1 Vihreä lippu -projektista raportoidaan Suomen Ympäristökasvatuksen Seuraan. Raportin tulee olla perillä syyslukukaudella viimeistään 15.11. ja kevätlukukaudella viimeistään 15.4.

10.2 Raportissa käytettävä lomake (uusi lomake tulossa syyskuussa 2006) löytyy internetsivuilta ja sen on oltava uusin mahdollinen. Raportin teko-ohjeet ovat Vihreä lippu -kansion A-osassa ja löytyvät myös internetistä.

10.3 Raportin on oltava selkeä ja informatiivinen ja siinä tulee käydä selkeästi ilmi se, miten kriteerit ovat projektissa toteutuneet.

10.4 Raportin tulee sisältää materiaalia koko toimintakaudelta, minkä vuoksi toimintaa tulee dokumentoida projektin aikana jatkuvasti mm. kirjallisesti ja valokuvaamalla.

10.5 Lasten/nuorten on osallistuttava Vihreä lippu -projektin arviointiin ja raportin laadintaan. Raportissa tulee näkyä lasten kädenjälki.

 
   

 

.:
>
  
  .:Eco-Schools
  
  >Kriteerit
  
  .:Vihreä lippu
    -projektin vaiheet
  
  .:Toiminnan tuloksia
  .:Usein kysyttyä
  .:Esittelykalvot
.:
.:
.:
Alueelliset
Edistäjät
.:
Ohjeet ja
lomakkeet
.:
Ilmoittautuminen
.:
Tukijat