Eco-Schools

Vihreä lippu on osa arvostettua kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa, josta vastaa maailmanlaajuinen Foundation for Environmental Education -järjestö (FEE).

Eco-Schools toimii 40 maassa, mm. lähes kaikissa EU-maissa, ja se on laajenemassa Aasiaan, Afrikkaan ja Amerikkaan. Yli 20 000 koulua käyttää ohjelmaa ympäristöohjelmanaan, ja ohjelma tavoittaa 6 miljoonaa lasta ja nuorta. Ohjelma on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton ja sen toimintafilosofia on maltillinen ja yhteistyöhön perustuva. Kansainvälistä ohjelmaa tukee mm. Toyota.

FEE on vuonna 1981 perustettu eurooppalaisten ympäristöjärjestöjen yhteistyöelin, joka keskittyy ympäristökasvatukseen ja matkailuun. Toiminta on laajentunut kuudesta Euroopan maasta maailmanlaajuiseksi. Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran yhteistyökumppani ja linkki FEE-järjestöön on sen suomalainen jäsenjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry.

Mistä kaikki alkoi

Kööpenhaminassa järjestettiin 1990-luvun alussa vedensäästökampanja, johon lapset ja nuoret osallistuivat aktiivisesti. Osallistumiskokeilut tuossa kampanjassa olivat uraauurtavia ja käytetyt metodit levisivät nopeasti ympäri Tanskaa. Johtoajatukseksi muodostui mahdollisuus ympäristötekoihin ja vaikuttamiseen omasta tilanteesta ja lähtökohdista käsin.

FEE:n käynnisti Eco-Schools -ohjelman näiden kokemusten pohjalta. Kuusi maata ilmoittautui mukaan heti alusta asti: Tanska, Ranska, Hollanti, Espanja, Iso-Britannia ja Saksa.

Kansainvälinen työryhmä päätti yhteisistä periaatteista:

  • Ruohonjuuritaso: aloitteen osallistumisesta projektiin pitää tulla koulun henkilökunnalta ja oppilailta
  • Osallistuminen: oppilaat ja henkilökunta toimivat yhdessä demokraattisessa ympäristöraadissa
  • Toiminta: työ Eco-Schoolissa käsittää ympäristöopetuksen lisäksi käytännöllistä toimintaa
  • Avoimuus: jaetaan kokemuksia ja ollaan avoimia yhteiskuntaan

Koulujärjestelmät vaihtelevat suuresti Euroopan maasta toiseen. Siksi ei nähty mahdolliseksi tai edes toivottavaksi tehdä yhteistä työmateriaalia tai yhtenäistä säännöstöä. Sen sijaan sovittiin tietyistä yhteisistä toimintatavoista. Näitä ovat esimerkiksi ympäristöraati, teemat, ympäristökartoitukset ja ulkopuolisen tahon suorittama arviointi.

Suomen Vihreä lippu -kokeiluprojekti käynnistyi syyslukukaudella 1998, jolloin mukaan lähti neljä koulua ja kaksi päiväkotia EU:n URBAN -lähiöhankkeen alueelta Helsingin Myllypurosta ja Kontulasta. Kokemukset projektista olivat kaiken kaikkiaan hyvin positiivisia. Kansallinen Vihreä lippu -toimikunta myönsi huhtikuussa 1999 Vihreän lipun käyttöoikeuden kolmelle osallistujalle. Lipun saivat juhlallisessa tilaisuudessa päiväkoti Kurki, päiväkoti Neulanen sekä Myllypuron yläaste. Syyslukukaudella 1999 Vihreä lippu -projekti laajeni valtakunnalliseksi, ja osallistujamäärä kasvoi noin seitsemäänkymmeneen. Jo ensimmäisenä vuonnaan ohjelma tavoitti noin 14 000 oppilasta.

Linking -projekti

Linkitysohjelma (Linking project) mahdollistaa sopivien yhteistyökumppaneiden etsimisen maailman muiden Eco-Schools -osallistujien joukosta. Palvelu on Vihreä lippu -osallistujille maksuton. Kun päiväkoti, koulu tai oppilaitos rekisteröityy ohjelman käyttäjäksi, se voi käyttää järjestelmää eri tarkoituksiin:

  1. tutustua netissä Eco-Schools -toimintaan muiden maiden päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa,
  2. kertoa muille kotiseudustaan, koulustaan ja toiminnastaan ohjelmassa mm. tekstin, kuvien ja linkkien avulla ja
  3. etsiä hakukoneen avulla samoista aihepiireistä kiinnostuneita kumppaneita.

Ohjeet järjestelmään liittymiseksi

FEE:n muu toiminta

Eco-Schools -ohjelman lisäksi FEE:llä on neljä muuta ohjelmaa:

  • Sinilippu on vierasvenesatamien ja uimarantojen ympäristömerkintä. Ohjelmasta vastaa Suomessa Pidä Saaristo Siistinä ry
  • Young Reporters -ohjelmassa lukiolaiset kommunikoivat internetin välityksellä ympäristökysymyksistä.
  • Learning About Forests on metsäkasvatuksen ohjelma, josta Suomessa vastaa Suomen Metsäyhdistys.
  • Green Key on hotellien ja retkeilymajojen ympäristömerkintä.

FEE: www.fee-international.org
Eco-Schools: www.eco-schools.org
Pidä Saaristo Siistinä ry: www.roskaroope.net
Linking -projekti: www.eco-schools.net

 
   

 

.:
>
  
  >Eco-Schools
  
  .:Kriteerit
  
  .:Vihreä lippu
    -projektin vaiheet
  
  .:Toiminnan tuloksia
  .:Usein kysyttyä
  .:Esittelykalvot
.:
.:
.:
Alueelliset
Edistäjät
.:
Ohjeet ja
lomakkeet
.:
Ilmoittautuminen
.:
Tukijat