Työpajat ja kutsuseminaari Yhteistyöllä eteenpäin

HUOM. Työpajojen ja seminaarin tilat ilmoitetaan osallistujille lähetettävässä kirjeessä. Suurin osa pajoista on Oulun keskustan olevissa tiloissa.

TORSTAI:

Kutsuseminaari Yhteistyöllä eteenpäin

Koulutusjaosto ja Keski-Suomen ympäristökeskus järjestävät kutsuseminaarin, jossa kehitetään ympäristökasvatuksen vastuunajakoa ja tiedonkulkua valtakunnallisella ja aluetasolla. Kutsu koskee erityisesti koulutusjaoston jäseniä ja alueelisessa yhteistyössä mukana olevia, kuitenkaan rajaamatta ketään pois - eli kutsua saa mieluusti levittää.

 

Työpaja 1

Luovuuspedagogiikka teknologian opetuksessa – energiatyöpajat 

Sisältönä on tutustuminen energia-aihealueen laiteympäristöihin sekä teknologia-askartelu halvoilla materiaaleilla. Kohderyhmänä ovat yleissivistävän koulun opettajat sekä mahdollisesti lukion opettajat.

Ryhmän koko: 20 opettajaa.

Kouluttajat: markkinointi-ja koulutuskoordinaattori Elina Korkiakoski ja teknologiakasvatuksen asiantuntija Jussi Myllyaho , Oulun yliopisto, Teknokas.

 

Työpaja 2

Ilmastonmuutos kouluopetuksessa

Työpajassa ilmastonlämpenemistä tarkastellaan kouluopetuksen ja eri oppiaineiden näkökulmasta. Tarkastelun lähtökohtana on eri ikäisten
oppilaiden käsitykset ilmastonlämpenemisestä. Työpajassa pohditaan ilmastonlämpenemisen keskeisiä käsitteitä ja käsitteiden välisiä
suhteita, sekä pyritään muodostamaan eri kouluopetukseen soveltuva selitys ilmiöstä. Lisäksi pohditaan oppilaiden käsityksenmuodostusta
tukevia pedagogisia ratkaisuja sekä mahdollisuuksia eri oppiaineiden väliseen integraatioon.

Kouluttaja: yliassistentti Tiina Nevanpää, Jyväskylän yliopisto

 

Työpaja 3

Epämiellyttävä totuus -elokuvapaja

Miten asiasta tulee todellinen vasta kun Al Gore tai Jorma Ollila nostavat sen esille? Elokuva + keskustelu.

Kouluttaja: Jari Lyytimäki, Suomen ympäristökeskus.

 

Työpaja 4

Tiedekeskus Heurekan ilmastopaja Pelaa ja päätä - mitä mieltä ilmastonmuutoksesta?

Pajassa pelataan tiedekeskusten kehittämää Decide-peliä, jonka avulla voidaan käsitellä nuorten kanssa monimutkaisia tieteellisiä ja eettisiä kysymyksiä. Ilmastonmuutos on uusin Decide-teema, joka valmistuu syksyllä 2007. Aiemmat teemat ovat opettajien käytettävissä jo nyt, ohjeet ja materiaalit löytyvät suomeksi osoitteesta www.playdecide.org. Lisäksi pajassa tutustutaan Heurekan uusiin liikenneaiheisiin oppimistehtäviin ja kokeillaan yhtä niistä käytännössä. Menetelmät ja sisällöt on suunnattu yläkouluille ja lukioille ja ne on laadittu useita eri oppiaineita silmällä pitäen. Esimerkiksi Decide-peli sopii paitsi maantieteen ja biologian, myös äidinkielen tai yhteiskuntaopin tunnille.

Kouluttaja: Heureka-opettaja Heli-Maija Asikainen

 

Työpaja 5

Työpaikan ympäristötyö

Työpaja tarjoaa perustietoa työpaikkojen ympäristövastuusta ja konreettisia neuvoja työyhteisöjen kestävään toimintakulttuuriin, jossa jätteiden määrä vähenee, sähköä säästyy ja ekotehokkuus lisääntyy. Uskalluksella, innolla ja arjen ekoteoilla ympäristövastuulliseen toimintaan – myös työpaikalla. Työpajassa esitellään myös Helsingin kaupungin ekotukitoiminnan malli. Ekotukitoiminnassa jokaiseen kaupungin työyksikköön nimetään ekotukihenkilö, joka kouluttautuu oman yksikkönsä ympäristöasioiden tuntijaksi ja kehittäjäksi sekä henkilökunnan opastajaksi ja innostajaksi.

Kouluttajat: ympäristökasvattaja Silja Sarkkinen ja koordinaattori Johanna af Hällström


PERJANTAI:

Työpaja 6

Hyvän mielen ilmastotyöpaja – mitä ja miten kerron ilmastonmuutoksesta lapsille?

Toiminnallinen työpaja ilmastonmuutoksesta kaikille alle 12-vuotiaiden kanssa työskenteleville. Selätämme vaikean ympäristötermin leikkien, erilaisten harjoitusten ja mielikuvatyöskentelyn avulla. Samalla työpaja tarjoaa osallistujille mahdollisuuden voimaantumiseen. Paja tarjoaa siis tietoa, toimintamalleja sekä hyvää oloa.

Kouluttaja: ympäristökasvattaja Minna Ertimo, Kasvuhuone

 

Työpaja 7

Koulun kestävän kehityksen suunnitelmat kuntoon

Kestävän kehityksen edistäminen on nostettu keskeiseksi kasvatus- ja opetustyön päämääräksi. Tämä antaa opettajille velvoitteen ja valtakirjan etsiä opetukseen sisältöjä ja arkeen käytäntöjä, joilla päämääriin päästään. Koulukohtainen kestävän kehityksen toimintaohjelma on osa vuosittaista koulutyön suunnittelua, johon kuuluu olennaisena osana arviointi. Työpajassa esitellään Oulussa kehitetty "keketyökalu" joka ohjaa ohjelman tekoon ja antaa käytännön toimintamalleja ja -vinkkejä. Paja toteutetaan yhteistyössä "Luontoelämyksiä ja kestävää kehitystä Timosenkosken luontokoululta" -hankkeen kanssa. Koulutus on suunnattu kaikille koulujen kestävän kehityksen työstä kiinnostuneille.

Kouluttajat: rehtori Seppo Saloranta ja ympäristökasvattaja Silja Sarkkinen

 

Työpaja 8

Tarinan Lumoa opastustoimintaan

Pajassa tutustutaan tarinankerronnan perusteisiin. Harjoittelemme omien tarinoiden tekemistä ja kertomista harjoitusten avulla. Käytämme mm. mielikuva-, improvisaatio-, aisti- ja tunneharjoituksia. Paja sisältää  ryhmä- että yksilötyöskentelyä. 

Pajassa kokeillaan rohkeasti tarinankerrontaa ja kootaan vinkkejä ja työkaluja opastustoiminnan elävöittämiseen. Paja on suunnattu erityisesti metsähallituksen opastustoimintaa tekeville, mutta myös muut kiinnostuneet ovat tervetulleita. Pajassa on ei kuitenkaan käydä läpi itse opastustoimintaan liittyviä tietoja tai taitoja, joten aiempi kokemus ryhmien vetämisestä on tarpeen.

Pajan teema on: " Metsän taikaa ja tarinoiden lumoa!"

Kouluttaja: ympäristökasvattaja, vihreä draama -ohjaaja/kouluttaja Heli Konivuori

 

Työpaja 9

Yhteinen maapallo

Yhteinen maapallo on Vihreä lippu -ohjelman uusi teemavaihtoehto, jossa pureudutaan kestävään kehitykseen kansainvälisestä näkökulmasta. Teeman sisältöjä ovat mm. globaalit ympäristöongelmat, köyhyyden vastainen taistelu ja YK:n vuosituhattavoitteet. Työpajassa 
tutustutaan uuteen teemaan toiminnallisesti sekä pohditaan  sen toteuttamista omassa koulussa tai päiväkodissa. Paja soveltuu hyvin 
Vihreän lipun osallistujille mutta on avoin myös muille kiinnostuneille.

Paja toteutetaan ulkoasiainministeriön rahoituksella.

Kouluttaja: teeman suunnittelija Essi Aarnio-Linnanvuori

 

Työpaja 10

Ilmastotyö ajatuksista toiminnaksi

Työpajassa kokeillaan käytännössä, kuinka koulussa voidaan suunnitella ja toteuttaa ilmastonmuutosta ehkäisevää työtä opettajien opintopiirityöskentelyn avulla. Työpajan aikana etenemme kuten opintopiirissä: kirkastamme osallistujien omia näkemyksiä ja tuntemuksia aiheesta, laitamme niiden pohjalta ilmastotyön osatekijät tärkeysjärjestykseen ja työstämme ideat alustavaksi toimintasuunnitelmaksi koulun arkeen. Paja opastaa opintopiiri-metodin käyttöön ja samalla osallistujat saavat eväitä ilmasto- ja ympäristötyön edistämiseen omassa koulussa. Pajassa tuodaan myös esille ekologisen jalanjäljen käsitettä ja sen hyödyntämismahdollisuuksia opetuksessa. Osallistujilla tulee olla mukana oman koulun ops, sillä sitä käytetään työskentelyssä.

Tiivistelmä pajasta (.pdf)

Kouluttaja: ympäristökasvattaja Hanna Nordström, WWF/ Education for Change –projekti